Mitäs mehiläisistä – 5 fun facts!

Mehiläiset ovat mitä hämmästyttävimpiä pieniä olentoja. Mehiläisten sielunelämää opetellessa tulee vastaan huikeita faktoja mehiläisistä ja niiden tavoista. Tässä sinun iltaasi viisi hauskaa faktaa mehiläisten maailmasta.

Mielenkiintoinen pieni ystävämme

1.MEHILÄISET TANSSIVAT

Mehiläiset ilmoittavat kahdeksikon muotoisella tanssilla toisilleen hyvien ruokapaikkojen tai vesistöjen sijaintia. Tanssilla mehiläinen ilmoittaa muille mehiläisille, missä suunnassa ja kuinka kaukana satoisa kukkaketo sijaitsee. Tanssiessaan mehiläinen näyttää sheikkaavan kunnolla! Party animals!

Sambaava mehiläinen Helsingissä

2. KAIKKI TYÖLÄISMEHILÄISET OVAT NAARAITA

Niin se vain on, että mehiläisten maailmassa KAIKEN työn hoitavat naarat. Naaras- eli työläismehiläiset keräävät ravintoa, puolustavat pesää, siivoavat ja ruokkivat toukkia. Urosmehiläisillä eli kuhnureilla on yksi tehtävä – paritella kuningatarmehiläisen kanssa. Tämän jälkeen herrat vain kuluttavat ruokaa pesässä. Kesän päätteeksi naarasmehiläiset ajavatkin miehet pesästä matkoihinsa.

3. MEHILÄISET NÄKEVÄT PUNAISEN MUSTANA

Mehiläiset näkevät värin eritavalla kuin ihmiset. Mehiläisten sanotaankin ärsyyntyvän mustasta väristä. Lisäksi mehiläiset eivät näe lainkaan punaista väriä, vaan ne näkevät punaisenkin mustana. Mehiläiset ärsyyntyvät myös poikittaisista liikkeistä – eli huitominen mehiläisten kanssa ei kannata.

4. MEHILÄISET TALVEHTIVAT PALLOSSA

Suomen olosuhteet ovat mehiläisille melkoinen koetinkivi, mutta tästäkään olosuhteisiin sopeutuneet mehiläiset eivät hätkähdä. Pesään jää talvehtimaan noin 20 000 mehiläistä, jotka asettuvat tiiviiseen pallomuodostelmaan. Muodostelman keskellä kuningatarmehiläinen nauttii lokoisasta noin +20 celciusasteen lämpötilasta. Lämpötilaa pidetään yllä värisyttämällä lentolihaksia. Pallon ulkokehällä lämpötila on noin +8 celciusastetta. Hämmästyttävää on myös se, että mehiläiset ovat kaikenlisäksi koko talven jalat ristissä, joten ensimmäisten lämpöisten säiden tultua kansa kiirehtii ulos ulostamaan!

Talvella on tarkoitus pysyä lämpimänä!

5. MEHILÄISET OVAT SIIVOA KANSAA

Mehiläiset ovat siistejä ötököitä. Työläismehiläiset pitävät pesän siistinä kantamalla roskat ja kuolleet mehiläistoverit ulos pesästä. Pesään pyrkivät tunkeilijat pyritään karkoittamaan tai pistämään pistimellä kuolleeksi. Mikäli pesään sattunut tunkeilija on liian suuri uloskannettavaksi, esimerkiksi päästäinen, peittävät mehiläiset sen kittivahalla. Kittivaha, kuten myös hunaja sekä mehiläisvaha, ovat antibakteerisia.

JAA UNELMIA TÄSTÄ:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *