Kun teet itsestäsi pellen

Kuinka itsensä ilmaiseminen voikaan olla välillä niin vaikeaa? Ärsyyntyneenä tulee helposti sanottua ikäviä asioita, jotka myöhemmin harmittavat. Ja sitten on se toinen tilanne, jossa sammakot tulevat suusta aivan varmasti. Eli tilanteessa, jossa sinulle sanotaan yllättäen jotain kohteliasta ja sitten perisuomalaiseen juurtuneeseen tapaan hiukan hämmentää tai nolottaa. Olen itse oppinut kiittämään saadessani positiivista palautetta. Heti sen siunaaman sekunnin jälkeen, kun olen saanut kiitoksen ilmoille, tulee kuitenkin joskus jokin tarve selittää jotain kummallista päälle. Se pieni tarve saada vähäteltyä omaa tekemistään.

Huomion keskipisteenä on helpompaa, kun se on odotettua

Törmäsin kaupassa yhtenä päivänä kollegaani, joka mukavin sanoin kehui erästä blogitekstiäni. Ilahduin ja tajusin kiittää. Ja sitten se iski! Että nyt tässä täytyy kuitenkin vähän selitellä, nöyristellä ja vähätellä. Ole nyt kunnon suomalainen!

“Tällasia ajatuksia sitä vaan tulee aina välillä ja pitää saada ne teksteiksi.” Ja sitten ystävällinen viittaus kollegalta, että niin viinilasin äärellä on kiva inspiroitua. Eikös? Eheei ja ei. Siinä kun selittelyn tielle on lähdetty, niin sillä jatketaan. Reippaasti tietysti vastaan: “ei! Ihan saattaa tulla nämä ajatukset vaikka ihan vaan vessassa” (Herttinen sentään, keksi NYT jotakin järkevämpää!) “- Um. Tai hiuksia laittaessa.” (Vessassa!!? Kuka nyt tällaisia puhuu, oikeasti Julia??) Eiköhän se pelkkä kiitos olisi riittänyt.. Kollega kiitti mukavasta mielikuvasta. Ja ystävällisesti jaan tämän kivan mielikuvan itsestäni aamupissalla miettimässä maailman menoja nyt myös sinulle.

Tilanne hävetti. Puna nousi kasvoille. Mitä kaikkea sitä ihminen sopertaa. Mikä pelle osaankaan välillä olla!

Nauru pidentää ikää – lempeä sisäinen nauru parantaa

Nopesti lempeä ja mukava sisäinen palaute päälle: “Onneksi kollegani on varustettu huikealla huumorintajulla. Tuskin hän miettii tätä kohtaamista sen kummemmin. Tuskin pitää minua yhtään oudompana, kuin mitä olenkaan. Yhtä outo olen, kuin kaikki muutkin.” Ja sitten alkoi naurattamaan! Eikö sitä vähän pidä välillä pelle ollakkin. Sopivasti outo. Hämmentäähän se huomio ihmistä. Varsinkin Suomalaista ihmistä! Nauratti oikein ääneen. Se vasta onkin taito opetella. Siis itselleen nauraminen. Joillain itselle nauramisen lahja on luonnostaan, joillain se on keino peittää epävarmuuksiaan tai se toimii naamiona. Tarpeeksi opetellessaan oppii nauramaan itselleen lempeästi. Lempeydellä itselleen nauraminen onkin astetta hard corempaa tavaraa. Siinä kohtaavat itsensä ymmärrys ja rohkaisu. Se on taitolaji muuhun itselleen nauramiseen verrattuna!

Kun seuraavan kerran sinä teet mielestäsi itsestäsi pellen, kokeile nauraa itsellesi lempeydellä. Ymmärrä itseäsi, sano rohkaisevia sanoja ja älä ota asioita liian vakavasti. Pysäytä heti moittiva ja sättivä puhe. Tuletpa taas itsesi kanssa enemmän tutuksi. Kaikki me täällä olemme outoja kukin tavallamme – Sinä ja minä. Ja pelleille on muutenkin naurettu maailman sivu, mikset sinäkin tekisi niin ja kannustaisi sisäistä pelleäsi aina vain ajattelemattomampiin sutkautuksiin ja hauskempiin kohtaamisiin. Sinä opit kyllä nauramaan itsellesi lempeydellä – olet huikea tyyppi! (Nyt. muista kiittää; ilman kummempia vähättelyjä)

Lempeästi nauran tässä täynnä tunnetta olleen karaokevedon jälkeen

Tätä blogitekstiä ei kirjoitettu pöntöllä istuessa mieleikuvistasi huolimatta.

JAA UNELMIA TÄSTÄ:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *