Elämänarvot puntariin

Olen luvannut aiemmassa “Unelma-arjen peruspilarit”– kirjoituksessa avata arvojen vaikutusta unelma-arkeen sekä onnellisuuteen. Moraalikäsityksemme, kuten myös elämänarvot, ohjaavat toimintaa elämässämme ja kokemuksiamme asioista. Nyt maailman, Euroopan ja Suomen ollessa poikkeustilassa on hyvä hetki pysähtyä omien arvojen äärelle. Monet tekevät töitä kotoaan, lapset ovat kotona opetuksessa ja monien arkeen on tullut muutoksia peruuntuneiden töiden ja tapahtumien vuoksi. Muuttunutta arkea varjostaa myös mahdollinen pelko tulevaisuudesta, pelko tuntemattomasta. Taloustilanne sekä mahdollisesti oma tai läheisten terveys mietityttää.

Jokaisen tulisi ymmärtää, kuinka paljon arvojen mukainen elämä vaikuttaa meidän päivittäiseen tyytyväisyyteemme. Ilman arvojen tiedostamista olemme melkoisen hukassa. Määränpään hahmottaminen on hankalaa, kun opasteet ovat epäselviä. Valintojen tekeminen helpottuu huomattavasti, kun nojaa näitä tehdessään omiin arvoihin sekä kuuntelee omaa moraaliaan.

Arvot ovat elämämme merkityksellisiä ja tärkeitä asioita. Helposti arvoissa korkealle kipuavat esimerkiksi perhe ja terveys. Tällaisessa poikkeustilanteessa elämänarvot nousevat ehkä kirkkaampina mieliimme ja oma unelma-arki onkin helpommin hahmotettavissa. Arkeen tulleet muutokset saavat havahtumaan! Voit ehkä kaivata vanhaa arkeasi tai rauhoittuminen perusasioiden äärelle tuntuukin nyt tärkeämmältä kuin koskaan. Hankala ja uusi tilanne auttaa meitä näkemään arkemme uudessa valossa ja saamme ehkä enemmän aikaa miettiä sitä, mistä todella haluamme päiviemme koostuvan.

Monesti unelma-arkea hahmotellessamme arvotyöskentely auttaa. Elämänvalintoja tulisi tehdä siten, että ne palvelevat arvojen näköisessä elämässä. Jos ihminen toimii jatkuvasti arvojensa sekä moraalinsa vastaisesti syntyy tyytymättömyyttä sekä ahdistusta. Arvot luokitellaan monesti vielä itseisarvoihin ja välinearvoihin. Jotkut pitävät merkityksellisenä elämässään esimerkiksi omaa taloa, jolloin raha auttaa saamaan tämän tavoitellun asian. Raha tai varallisuus on tällöin välinearvo, ei itsessään tavoiteltava asia.

Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä elämässä? Mieti viisi asiaa, joita ajattelisit elämäsi itseisarvoiksi. Vastaako nykyinen elämäntilanteesi noita viittä merkityksellistä asiaa, joita arvostat? Listaa vielä nämä viisi asiaa tärkeysjärjestykseen, eli arvota arvosi.

Tekemällä itse arvotyskentelyä ja jäsentämällä itsellesi omat elämänarvot tulet samalla selkiyttäneeksi itsellesi omia unelmiasi sekä tavoitteitasi. Mikäli elämäsi peilaa kauniisti arvojasi, ole tyytyväinen! Mikäli huomaat elämäntilanteesi ja valintojesi olevan ristiriidassa tärkeimpien arvojesi kanssa, on syytä tarkastella kriittisesti tilannettasi ja miettiä, miten saisit itseäsi tyydyttävämpää elämää. Muista arvostaa itseäsi elämällä arvojesi näköistä elämää!

Elämänasenteeseeni kuuluu, etten mielelläni jossittele mennyttä tai tulevaa. Huoli tulevaisuudesta on tietysti vieraillut myös minun luonani, mutta pyrin palaamaan aina takaisin tähän hetkeen. Stressaaminen ja jatkuva jossittelu on kuluttavaa, eikä vie asioita kohti ratkaisua. Huoli on täysin ymmärrettävää; pyritään silti löytämään tilaa muullekkin kuin huolelle. Yritetään löytää vallitsevan tilanteen hyvät puolet: löydämme helpommin elämämme merkitykselliset asiat, elämänarvomme selkiytyvät ja saamme aikaa läheistemme kanssa eri tavalla. Kokeillaan tukea toinen toisiamme ja auttaa parhaamme mukaan niitä, joiden talouteen ja terveyteen tämä eriskummallinen tilanne isoiten vaikuttaa.

Mielestäni suomalaiset ovat sopeutuneet tilanteeseen äärimmäisen hyvin ja yleinen taistelutahto ja yhdessä tekeminen tuntuvat vahvemmilta kuin koskaan! Ehkä korona- tilanne auttaa meitä pysähtymään. Opimme tukemaan toisiamme paremmin, huolehtimaan enemmän läheisistämme ja itsestämme sekä löydämme helpommin itsemme ja sen, mikä elämässä on tärkeää. Rakkautta ja tsemppiä sinun päivääsi sekä tuleviin viikkoihin.

JAA UNELMIA TÄSTÄ:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *